Lempiasiat kotona

27.2.2017
Karusti jaoteltuna ihmiset voidaan oikeastaan laittaa kahtia - niihin, jotka viihtyvät paremmin ihan vain kotona ja niihin, jotka ovat useimmiten aina menossa. Vaikka elämäni ei rajoitukaan neljän seinän sisällä oleiluun ja tykkään kyllä käydä ulkona, on mun pakko silti myöntää, että kuulun ehkä enemmän ensimmäisenä mainittuun kotikissakastiin. Onhan kotona sentään aina odottamassa tuo oma rakas nelijalkainen ja siellä saa muutenkin olla juuri niin nuhjuisena kuin vain haluaa. Yleensä aina luentopäivän jälkeen vedänkin tukan visusti pois tieltä nutturalle ja ylleni kiskon collarit sekä hupparin. Mukavuus vaan on se juttu, josta en tingi kotioloissa. Ja onhan mulla tietty kokonaisuudessaan tosi kiva kotikin, jossa on hyvä olla. Täältä löytyy kuitenkin muutamia spessumpia kohtia, joista tykkään ja lujaa.


Vaaterekki. Ja hyviä puolia tässähän on tosi monta. Kivoimmat paidat saa tosi näppärästi napattua päälle rekistä ja näitä pystyy hyvin silmäilemällä vertailemaan, että mikä olisi juuri tälle päivälle sopiva yläosa. Lisäksi henkareiden avulla säästyy ainakin näiden vaatteiden osalta viikkaamisesta, joka ei kuulu aivan niihin mieluisimpiin puuhiin. Samaan aikaan kaikkien käytännön hyötyjen rinnalla rekki kuteineen toimii mainiona sisustuselementtinä.


Keittiönurkkaukseni. Keittiön seinien saatua uuden maalin pintaan ja ruokailuryhmä taas valkoisen päällystyksen, muuttui koko huoneen ilme miljoonasti valoisammaksi ja raikkaammaksi. Entinen tunkkainen look on tipotiessään ja nyt täällä hengaillessa voi vain imeä tätä valoisuutta itseensäkin. Vielä kun tähän comboon lisätään keväinen kukkakimppu, niin kaikki on hyvin.


Keittiön avohylly. Palvon edelleen maata poikaystäväni jalkojen alla, kun tämä asensi nuo pari hyllyä keittiömme seinään. Enhän minä itse olisi koskaan ikinä a) osannut käyttää betoniporaa ja b) tietänyt keneltä moista saisi lainaksi tuota pientä rupeamaa varten. Tuo hyllykkö vaan on jotain silkkaa täydellisyyttä ja on ehdottomasti ykköslempparijuttu tässä pikkukeittiössä.


Viherkasvit. Jo muutamalla pienellä kasvilla koko huoneen ilme raikastuu täysin, ja siitä syystä tykkäänkin viherkasveista tosi paljon. Vielä kun vaan niitä muistaisi kastellakin tarpeeksi usein, ettei ne pääsisi aika ajoin nuupahtamaan..


Itsetuunaamani sohvatyynyt. Kultaprintit painoin näihin pariin tyynyyn jo viime syksynä, mutta edelleen ne ovat jaksaneet pysyä suosikkijuttuina kotona. Tässä oikeastaankin yhdistyy tämän kämpän sisustuksen pyhä kolminaisuus - kultaa, valkoista ja mustaa. Siinä on väriskaala, joka ainakin omaan silmääni toimii aika nätisti ja joka miellyttää.


Taulut. Tykkään ihan hulluna varsinkin näistä parista keittiössä majailevasta yksilöstä, koska tekstitaulun sanoma on kuin omasta suustani aamutuimaan tuleva. Aamulenkkiä lukuunottamatta en ole kykeneväinen mihinkään ennen kupillista kahvia ja päiväkahvihetkikin on syytä järjestää puoleen väliin päivää. Muuten ei tule mistään mitään. Ja ananas nyt vaan on aina cool.


Tikashylly. Viime kesän lopulla/alkusyksystä väsättiin isäni kanssa tämä kaveri tuomaan olohuoneeseen lisätilaa sisustusjutuille, kun vanha siellä majaillut hylly sai lähtöpassit. Hyllykön päälle sai myös viritettyä vihdoin esille pallovaloni, joille olin etsinyt pitkään sopivaa paikkaa. Siinä taas sai monta ongelmaa ratkeamaan yhdellä hyllyllä. 


Olohuoneen lamppu. Myöskin viime syksynä tehty mahtilöytö Clas Ohlsonilta jaksaa edelleen hihkuttaa, vaikka sen valonantikyky yksinään ei ole aivan niin tehokas mitä varsin laaja huone vaatisi. Silti se on vaan niin päheä, ja onneksi sentään on olemassa jalka- sekä pöytälamppuja tuomaan lisää valoa jos siltä tuntuu. 


Meikkipöytä. Mitä kirppareilla käyntiin tulee, on tuurini aivan käsittämättömän huono. En koskaan onnistu löytämään mitään kivaa JA omiin tarpeisiini mitoiteltua, mutta kerran jokunen vuosi sitten onni sattui olemaan menossa mukana. Tai ehkä se oli lyöttäytynyt isäni seuraan, kun tämän kanssa kävin eräässä kierrätyskeskuksessa. Sieltä tämä lähes moitteettomassa kunnossa oleva pöytä löytyi vaivaisen vitosen hintaan. Korupuun, meikkipeilin ja jakkaran lisäämisellä sain kivan kokonaisuuden aikaan.

Lomafiilis

24.2.2017

Mulla on ollut viime aikoina vähän kaikkea meneillään aina perusarjen pyörittämisestä sukujuhliin asti. Ja koska en osaa aikatauluttaa tekemisiäni ja varata pientä tovia valoisimpaan aikaan kuvailulle, on täälläpäin ollut ehkä vähän turhankin hiljaista. Tämä mennyt vaihe saakin luvan jäädä omaksi luvukseen, sillä juuri tänään talviloman startatessa mun kalenteriin ei ole ängetty seuraavaksi kymmeneksi päiväksi mitään muuta kuin auton katsastus ja reilun viikon päässä häämöttävään tenttiviikkoon valmistautumista. Eikä sielläkään ole odottamassa kuin kaksi tenttiä, joten eiköhän niistä selvitä ihan kunnialla.

Eka lomapäiväni alkoi ihan kivasti 11 tunnin yöunien jälkeen (kiitos flunssantynkä mun uuvuttamisesta) ja superkauniissa puuterilumisateessa lenkkeillessä. Vaikka kevätkaipuuni onkin kova, niin ei tuo lumen tupruttelu silti ole ollenkaan hullumpaa. Tuhannen lumiset kuteet saatua kuivumaan väsäsin kahvinkeiton ohessa kulhoon tämän hetkisen lempparicomboni - soijajogurttia, itsetehtyä granolaa ja granaattiomenaa - ja palasin hetkeksi koira kainalossa sänkyyn löhöämään viikolla tulleen Cosmon kanssa, jota en ollut vielä ehtinyt vilkaisemaankaan. Nemon jyrsiessä tyytyväisenä luuta vieressä sain uppoutua kaikessa rauhassa rauhoittumaan omaan pieneen kuplaani hetkeksi ja olla ajattelematta mitään muuta, kuin että juuri tässä ja nyt on hyvä. Kaikki deadlinet onneksi häämöttävät vain hämäränä pisteenä jossakin tulevaisuudessa eikä mulla ole kiire minnekään. Voin siivota just sillon kun siltä tuntuu tai jättää homman huomiselle. Ja jos ei huvita vaihtaa kuteita, voin laahustaa menemään himassa koko päivän yöpaita päällä uhraamatta ajatustakaan sille, että pitäisikö jossakin vaiheessa kenties laittaa itseään kuntoon. Ei, ei ja ei. Tänään mennään just mun ehdoilla, ja sitä mitä en halua tehdä en myöskään tee. Juuri se lomailussa onkin parasta, että voi varastaa päivän jos toisenkin vain oleiluun, eikä siitä tarvitse potea edes huonoa omaatuntoa. 

Hello sun

15.2.2017

Kuinka onnellinen voikaan olla kokonaisesta neljästä plussa-asteesta ja auringon paistamisesta kirkkaan siniseltä taivaalta. Ja siitä, kuinka monesta tällaisesta päivästä sitä onkaan saanut viikon sisään nauttia. Tässähän menee väkisinkin kevätfiiliksiin ja mieli täyttyy pastellinvärisistä ajatuksista ja inspiraatiosta. Sormet syyhyää jo niin kovasti kohti kaapin perukoita ja lemppari kesäkuteita, mutta ehkä vielä pitää hetki malttaa neulepaitalookin ja tikkitakin kanssa.

Mulla on tälle keväälle suunnitteilla tosi paljon kaikkea kivaa ja puhelimeni muistio suorastaan pursuaa mahti-ideoita toteutettavaksi aina kun on extra-aikaa. Kerrankin jopa meillä vikassa periodissa nököttävät luennot ovat ihan inhimillisellä tasolla, ja ekaa kertaa koko lukuvuotena ei ole yhtä ainuttakaan iltaluentoa viidestä ysiin (!!!). Ensi kuun puolelta lähtien on itseasiassa aika kivasti läntätty kaikki luennot kolmelle päivälle, ja vaikka päivien pituudeksi tuleekin kokonaista 8 tuntia aikaisine herätyksineen, on silti kutkuttavan ihanaa ajatella niitä neljää vapaapäivää joka viikolle paria poikkeusta lukuunottamatta. Sikäli vielä jos osaa aikatauluttaa harjoitustöiden ja muiden kouluhommien teon tehokkaaksi, niin mullahan on oikeasti hyvin vapaa-aikaa. Aikaa tehdä kaikkea mukavaa, kuten valokuvata, testata uusia ruokaohjeita, blogata, urheilla ja seikkailla ulkona nuuhkutellen tulevan kesän tuoksuja. Hirmutärkeää oman jaksamisen kannalta onkin pystyä pitämään ne pakolliset jutut ja vapaat hetket sopivassa balanssissa, enkä haluakaan enää koskaan joutua samaan tilanteeseen mitä viime vuoden lopulla. Onneksi siis tuleva kevät näyttää tältäkin osin hyvältä. Kaiken lisäksi jo parin viikon päässä häämöttää pieni breikki talviloman muodossa. Mikäs siis tässä ollessa, kun aurinko jaksaa porottaa tähänkin risukasaan. Oi onnea!

Joko siellä ollaan ihan pähkinöinä kevään tulosta? :-)

Mikä pitää mut menossa?

10.2.2017

► Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio on se juttu, jonka rempallaan olon huomaa heti ensimmäisenä. Arjen ollessa kiireistä tulee toisinaan safkattua turhan yksitoikkoisesti päiväkausia putkeen ja ajatusmaailma kulkee maailman typerimmällä "Kunhan nyt vain syön jotakin"-periaatteella. Tämä iskee vasten kasvoja lähestulkoon saman tien väsymyksenä ja aikaansaamattomuutena. Varsinkin näin talvella olen tosissani koittanut ehtiä panostamaan ruokapuoleen ja aika kiitettävällä tavalla olen siinä onnistunutkin, vaikka toki aina tuntuu silti löytyvän himpun verran parantamisen varaa.

► Nemo, tuo pieni elämäni valo. Eräänä aamu tässä viikolla Nemon kanssa aamuleikkihetkeä pitäessä ja toisen hupsutellessa niin hillittömällä tavalla, että repesin nauramaan ääneen kauheasta väsystä huolimatta tajusin, kuinka paljon iloa ja rakkautta se hännänheiluttaja onkaan elämääni tuonut. Vaikka toisinaan onkin maailman mälsintä nousta puoli kuudelta ylös ja lähteä tuonne pimeään pakkaseen tallustelemaan, en silti vaihtaisi sekuntiakaan pois koirallisesta elämästä. Kammottaa ajatellakin, miten tyhjää, sisällötöntä ja hiljaista elämä kotona olisi ilman Nemoa. (Haha, aivan kuin tuo pieni hupsu olisi tajunnut mun ajattelevan siitä kauniisti, sillä se juuri tuli seisomaan tuoliani vasten ja katseli pää kallellaan, että otapas jo syliin siitä.)


Liikunta. Vähän edelliseen palatakseni, niin Nemon kotiintulon myötä silloin melkein kaksi ja puoli vuotta sitten lenkkeilystä tuli iso osa elämääni. Joka päivä lähdetään vähintään kolmesti tutkimaan maailmaa yhdessä, ja tästä rutiinista onkin tullut tosi tärkeä osa päiviäni. Itseasiassa pakko sanoa, että aamut eivät yksinkertaisesti enää lähde käyntiin ilman aamulenkkiä. Olo on ihan hölmistynyt ja uninen pitkälle iltapäivään, jos vaikka vanhempien luona vieraillessa isäni käyttää koiran aamukävelyllä. Mistään ei tule mitään eikä mitään saa aikaiseksi, jos ei pääse käymään pihalla nostattamassa sykettä edes pikkuisen. Myöskin päivälenkki on hyvä paussi ja virtapiikin tuottaja vaikkapa tenttikirjojen lukemisen ohessa, minkä jälkeen teksti uppoaa kaaliin taas aavistuksen verran paremmin. Lihaskunnon treenaamiselle en ole aivan niin perso, mutta koskaan treenin jälkeen ei ole kyllä kehno olo, vaan se voittajafiilis itsensä ylittäessä on mahtava.

► Venyttely on mulle jotenkin tosi kaksipiippuinen juttu - se tekee niiiiin hyvää, mutta silti toisinaan on käsittämättömän vaikeaa ottaa itseään niskasta kiinni ja kaatua hetkeksi lattialle avaamaan jumiutuneita lihaksia. Koulussa sekä vielä kotonakin etähommien takia tietokoneen ääressä tulee vietettyä liian paljon aikaa, ja sehän ei tee niskoilleni eikä selälle ylipäänsä yhtään hyvää. Pitäisi varmaankin ottaa päivittäiseksi tavaksi vaikka heti aamulle jokin pieni venyttelytuokio, jotta tästä saisi sujuvamman rutiinin. Varsinkin Blogilateksella on tosi paljon hyviä videoita treenaamisen lisäksi venyttelyynkin ja tämä (klikkaa tästä!) on ehdoton lempparini.


► Siisti koti, hyvä mieli. Kodin ollessa kaaoksen partaalla on täällä tosi vaikea keskittyä mihinkään, kun ajatukset hapuilee lattialla pyörivissä pölypalloissa ja tiskipöydällä vallitsevassa epäjärjestyksessä. Yleensä tapanani onkin vaikka vain pikasiistiä paikat ennen koulutehtävien pariin uppoutumista, jotta keskittymiskyky pysyisi paremmin ruodussa. Aikaa ollessa enemmän onkin parasta apinanraivolla siivota koko kämppä, ja urakan jälkeen tuntea kaikki se puhtaus ympärillä ja hyvällä omallatunnolla vain olla, kun tietää saaneensa paljon aikaiseksi.

► Luonto. Olen asunut koko lapsuuteni ja nuoruuteni maalla ja ehkä tästä syystä luonnossa hengailu on yksi niistä asioista, joka saa koko olemukseni rauhoittumaan. On jotakin maailman ihaninta karata niin kauas kuin vain ikinä pääsee kaikesta kaupunkielämän tuottamasta melusta ja kuunnella täydellistä hiljaisuutta, jonka rikkoo korkeintaan raakkuva varis taikka oksalla tepasteleva kurre. Kun voi vaan nollata mielensä täysin. Vaikka kaupungissa asumisessa onkin omat mukavuutensa ja vaikka kotini ei ydinkeskustassa sijaitsekaan, en voisi silti kuvitella asuvani lopun ikääni citykissana. Sellainen kultainen keskitie tulevaisuuden kotia ajatellen olisi täydellistä - ympärillä oma rauha ja vähäsen luontoa, mutta matkaa mukavuuksien äärelle ei kuitenkaan olisi ihan ylettömän paljoa.


► Tällä hetkellä paljon tsemppiä arkeen on antanut parina viime päivänä taivaalla pitkästä aikaa näkynyt aurinko ja miten se on saanut linnut laulamaan. Huumorintajuni talven kanssa alkaa olla melko finaalissa, enkä millään tahtoisi enää venailla kevättä ja kesää. Onkin suunnaton onni ja autuus, että kolmen viikon päästä ollaan jo maaliskuun puolella, sillä siitähän kevät periaatteessa alkaa jos kuukausista katsotaan. 

Maanantain lohtupasta

6.2.2017

Maanantai on varmasti monelle sunnuntain lisäksi toinen niistä viikon ei-niin-mieluisista päivistä. Viikonloppuun on jälleen eniten aikaa muihin päiviin verrattuna ja koko arkiviikko on edessäpäin, vaikka eihän todellisuudessa sekään kestä kuin aina 5 vuorokautta putkeen. Mutta silti, onhan se nyt aika mälsää. Tähän päälle kun vielä ynnätään omalla kohdallani nielun suunnilla möllöttävä hillittömän iso ja kipeä afta sekä eilen selkään iskenyt hengityksen tasaisin väliajoin salpaava lihaskramppi, on enemmän kuin paikallaan väsätä vähäsen lohturuokaa. 

Ainekset neljään annokseen:
- 250 g pastaa
- 1 dl oluthiivahiutaleita
- 2 dl (kaura)kermaa
- ½ tl valkosipulijauhetta
- ½ tl paprikajauhetta
- ripaus suolaa
- parsakaalia

Huuhtele parsakaali, revi tästä pieniä nuppuja irti ja keitä ne kypsiksi. Keitä tässä samalla myös pasta ohjeen mukaan ja valuta vesi pois. Lisää kattilaan pastan joukkoon loput ainekset sekä kypsä parsakaali, sekoita ja lämmitä, jos pasta on päässyt jäähtymään. Tarjoile heti!


Tämä pasta sopii muuten mainiosti myös vegaanityypeille, sillä se ei sisällä ollenkaan eläinasioita, ja tästä syystä oikeastaan meinasin alunperin nimetäkin koko postauksen "Vegaanin lohtupasta":ksi. Hetken asiaa pohdittuani tulin kuitenkin lopputulemaan, että ohjeesta saisi ehkä sen nykyisellä otsikkosysteemillä helpommin lähestyttävän ihan jokaiselle. Ohjeessa juuston korvaaminen oluthiivahiutaleilla on todellakin kokeilemisen arvoista niin yllättävän hyvän makunsa kuin vitamiini- ja proteiinipitoisuutensakin puolesta, vaikka tavallisesti maitotaloustuotteita käyttäisikin. Oluthiivahiutaleet ovat mainio (ja luonnollinen) B-vitamiinien lähde, joilla taas on pitkä liuta terveysvaikutuksia. (jotka löytyvät mm. täältä) Sen lisäksi siis, että saa mahan täyteen hillittömän hyvää ruokaa, niin siinä samalla tulee tankattua aimo annos piristystä päivään B-vitamiinien avulla. Eihän mieli yksinkertaisesti voi tämän jälkeen enää jäädä kehnolle tuulelle, vaan maanantai-illasta tulee varmasti huippu.

Votch

4.2.2017

Heräsin tässä taannoin todellisuuteen, että mulla ei ole koskaan ollut rannekelloa. Tai siis tuota vuosikaudet sitten jonkin lehden tilaajalahjaksi saatua muovista kapistusta en menisi rannekelloksi juuri kutsumaan, joten sitä ei lasketa. Ajatus siitä, että ajankulusta pysyisi perillä myös ilman kännykän kaivamista esiin taikka seinänkellon etsimistä tuntui aika kutkuttavalta, ja niinpä päädyin tutkailemaan eri verkkokauppojen kellovalikoimia. Yksi ehdoton kriteerini oli ison kellotaulun lisäksi se, että kellossa ei olla käytetty ollenkaan nahkaa. Oli jotenkin aivan käsittämätön urakka koittaa löytää juuri se oikea yksilö, sillä aina hyvännäköisen tyypin tullessa vastaan, löytyi lisätiedoista jonkinsortin nahkalärpäkkeen olemassaolo taikka tilanne oli muuten vain epäselvä. Tai sitten en vain osannut etsiä. Onneksi kuitenkin päädyin lopulta Googlaamaan englanniksi vegaanisia kelloja ja heti ensimmäisessä linkissä Petan sivuilla vinkattiin parikin varmasti turvallista merkkiä - TIVC ja Votch. Ensimmäisenä mainittu olisi lennätetty Australiasta asti, mutta jälkimmäisen merkin koti löytyi vähän lähempää Briteistä.


Hetki sen jälkeen, kun olin klikkaillut itseni Votch:in nettikauppaan, en ollut varma olinko taivaassa vai jossakin katumuksen syvässä syöverissä. Olin samaan aikaan rakastunut näihin superihaniin kelloihin ja halusin vain ne kaikki itselleni, ja toisaalta taas itkin karvaita kyyneleitä hintapuolen huomatessani. Eurojahan siis tulisi kulumaan reilut 140, mikä on mielestäni varsin paljon rannekellosta. Tässä kohtaa taisin sulkea suosiolla koko sivuston ja samalla tietokoneenkin voidakseni vain maata sen päällä turhautuneena, mutta ei siinä kauaa mennyt kun olin jo taas ihailemassa näitä. Sama kaava toistui päiväkaudet ja jossakin vaiheessa mulla oli puhelimen välilehdessäkin vakiona auki kuva siitä kellosta (tästä samaisesta siis, joka kuvissakin esiintyy), joka oli ekana pistänyt silmääni ja huutanut "OTA MINUT!". Montakohan kertaa ehdin siskollenikin itkeä, että miten hirmuisesti ihana moinen olisikaan mutta ei vaan millään raaski, kunnes ilmeisesti aloin jo itsekin ärsyyntyä omasta kitinästäni ja pistin tilaukseni naama peruslukemilla menemään. Seuraavat 8 päivää kului hampaita narskutellessa, että mitä tuli taas kerran tehtyä, mutta käytyäni postista vihdoin noutamassa pakettini katumus haihtui sen sileän tien. Miten materialismionnellinen voikaan ihminen olla ja miten yksi kello niin mahdottoman nätti. Vaikka omaankin varsin pikkuisen ranteen, on rannekkeen vika reikä ihan okei myös omille mitoilleni. Tämä oli tosi positiivinen yllätys, yleensä kun kaikki ranteeseen laitettava on liian isoa käytettäväkseni tai vaatii vähintäänkin fiksaamista sopivaksi. Eikä tämä vegaaninahkainen ranneke, joka oli muuten upouusi käsite minulle, tunnu ollenkaan hullummalta ihoa vasten. Se on itseasiassa tosi pehmeä ja sileä.


On aivan huisinhienonmahtavaa tietää, että jotain näinkin täydellistä voidaan valmistaa ilman mitään eläinperäistä materiaalia. En keksi tästä mitään muuta huonoa (talouteni puolesta) kuin sen, että tahdon vielä joskus toisenkin. Ja sen, että musta, vaaleanpunainen ja ruskea ranneke ovat kaikki vähintäänkin yhtä hienoja kuin tämä vaaleanharmaa, ja mustaa kellotaulua lukuunottamatta tykkään sekä hopeasta, kullasta että ruusukullasta. Koita siinä sitten joskus hamassa tulevaisuudessa valita, että mikä olisi se toiseksi kivoin. Sitä unohtamatta, että jos värivalikoima tulee joku kaunis päivä vielä kasvamaan.