Cake pops

27.1.2016

Atsiuh vaan täältä sohvan nurkasta. Vastustuskykyni jälleen loistaa poissaolollaan, ja tänä aamuna herätys olikin varsin tukkoinen. Skippasin siis ihan suosiolla nuo päivän pari hassua luentoa, ja keskityin tänään vain lepäilyyn. Ja lohtuherkkuihin. Onneksi sentään eilen olin varsin ahkera tapaus, ja siemensämpylöiden lisäksi pyöräytin jotakin muutakin pupellettavaa - nimittäin cake popseja. Nämä olivat minulle entuudestaan tuiki tuntemattomia tapauksia, mutta kuultuani moisten olemassaolosta koin pakottavaa tarvetta testata näiden tekoa. Ja onneksi kokeilinkin, sillä ensinnäkin tällaiset kakkutikkarit ovat superhyviä, mutta myös aivan äärimmäisen suloisia!


Ohjeita cake popseille on lukuisia, mutta menin vähän perinteisemmällä mallilla vielä näin testivaiheessa. Eli ensimmäisenä tehdään ihan tavallinen kakkupohja, jonka voi tehdä niin isoksi tai pieneksi kun tarve vaatii. Kahden munan kakkupohjallakin saa noin parisenkymmentä tikkaria aikaan. Ja jos villiksi tahtoo heittäytyä, kuten minä, niin taikinan valmistusvaiheessa sekaan voi ripotella confetti-rakeita pieneksi ylläriksi. Pohjan kypsyttyä ja jäähdyttyä tämä murennetaan kulhoon, ja lisätään sekaan (vaniljasokerilla makeutettua) maustamatonta tuorejuustoa sen verran, että massasta tulee muotoiltavaa. 


Seuraavaksi taikinasta pyöritellään palloja. Jos massa tuntuu edelleen murenevalta eikä pallojen teko onnistu, niin joukkoon voi heittää tuorejuuston lisäksi tilkan maitoa. Parin tunnin jääkaapitus pallojen valmistuttua on suositeltavaa, jotta kuorruttaminen onnistuu helpommin.


Kuorruttamista varten sulatetaan vaaleaa suklaata joko vesihauteessa tai varovaisesti mikrossa. Samaten kakkupallot tarvitsee vielä varret, ja nämähän saa kätevästi aikaan grillitikuista, jos oikeita tikkaritikkuja ei ole. Tikut työnnetään kakkupalloihin, ja tikkarit dipataan sulassa valkosuklaassa. Pienenä vinkinpoikasena, että jos tikun ote pallosta tuntuu lipsuvan, niin tikun voi ensin kastaa sulaan suklaaseen ja asettaa vasta sen jälkeen paikoilleen. Tikkarit nostetaan hetkeksi valumaan pystyasentoon mihin ikinä ne nyt vaan saakaan järkevästi aseteltua, ja annetaan minuutin verran kuivahtaa ennen strösseleillä koristelua. Tyyli on vapaa, itsehän laitoin omat tikkarini töröttämään mikrokupuun, jonka päällä on juuri passelin kokoisia reikiä. :-D

Isadora Perfect Matt

24.1.2016

Tämä otus, joka on niin epämeikki-ihminen kuin vain voi olla, on löytänyt elämänsä ensimmäisen huulipunarakkauden. Itseasiassa jo viime syksynä ajatuksiini oli hiipinyt kutkuttava haave omasta nuden värisestä mattahuulipunasta, ja viimein marraskuisella Hampurin reissulla eräässä jäätävän isossa kosmetiikkakaupassa me sangen sattumalta kohtasimme - IsaDoran Perfect Matt ja minä. Toki myönnän vilkuilleeni tuolla huulipunatiskejä aina sellaisen sattuessa tielle, mutta minkäänsortin merkkitoivetta minulla ei tosiaankaan ollut. En tiedä mikä kohtalo sai pysähtymään IsaDoran hyllylle, ja sieltähän nopealla silmäilyllä bongasin mattapintaisen, vähän pinkkiin taittavan nudehuulipunan. Hintakaan ei ollut ollenkaan paha, ja alle 15 eurolla päästiin.

Huulipunan sävy, Nude Pink 07, on ollut ainakiin omiin mieltymyksiini nähden ihan unelmaa. Kovinkaan järjetöntä muutosta tuo ei toki saa aikaan, mutta silti juuri sopivasti väriä ja eloa natureilleihin huuliini nähden. Iso plussa myös siitä, että tämä ei kuivata niin paljoa kuin aikaisemmat huulipunatuttavuuteni, eikä väri myöskään valahda saman tien pois. En voi sanoa muuta, kuin että tykkääntykkääntykkään!

Ruokapöydän uusi ilme

16.1.2016
Nyt en enää millään malta olla hihkumatta tästä tuunailustani!
Olen pitkään epätykännyt keittiössäni oleilevan pöydän lookista ja tämän pinnassa olevista kulumista, mutta ihan hienosti olen osannut elää asian kanssa nämä parisen vuotta. Viimeiseltään viime vuoden lopulla tuo punertava sävy alkoi tökkiä ja lujaa, mutta koska noh, saatu pöytä ja vielä varsin tukeva sellainen, niin en ole kokenut pakottavaa tarvetta hankkia uutta. Siispä mietin, että miten ihmeessä pystyisin tuunaamaan tätä. Maalia pintaan? Jep, how about no, sain jo makkarin vuoden takaisesta sekä viime kesäisestä parvekkeen penkin maalailusta tarpeekseni. Jossakin vaiheessa Googlen kanssa leikkiminen kuitenkin tuotti tulosta, ja törmäsin DC fix-kontaktimuoviin. Siitä se ajatus taas lähti, ja Bauhaus:ista tilasin muutaman rullan tuota ihmemuovia. Haettuani rullat postista näiden tänne saavuttua rupesin saman tien operaation pariin. Alkutilannehan meillä oli seuraavanlainen:


Ei siis mitenkään järjettömän paha, mutta jos kympillä saa ihmeitä aikaan, niin tälläisen investoinnin olin todellakin valmis tekemään. Aloitin koko prosessin puhdistamalla päällystettävät pinnat kunnolla, jotta muovi varmasti tarttuisi hyvin kiinni. Loppu sitten sujuikin kuin koulukirjojen päällystys konsanaan - muovista sopivan kokoinen pala irti, ja tätä hivutettiin pikkuhiljaa pöydän sekä tuolien päälle. Toki pyöreät kulmat tuottivat ihan hippusen verran päänvaivaa, mutta hyvin ne sai kikkailemalla toimiviksi. Ja föönin avulla olisi saanut kuulemma vielä paremmin, mutta koska olen Tee ensin ja lue sitten vasta ohjeet-tyyppi, niin jäi tämä vinkki kokeilematta. Pitänee ehkä vielä jälkikäteen testata, että saisiko tällä noita kulmia vähän vielä nätimmiksi. Lopputulokseen olen joka tapauksessa supertyytyväinen! 

Ice

11.1.2016
Taas sitä voi todeta, että liika on liikaa - varsinkin jos pakkasesta on puhe. Olen mennyt näiden jokusen vilpoisen viikon aikana niin syväjäähän, että en varmana sula tästä ennen kesää. Lienee tosin silti fiksuinta kohmettumisista huolimatta nauttia pakkasen huurruttamasta superkauniista luonnosta, sillä tämä tekee talvesta kertarysäyksellä paljon miellyttävämpää. Sitä unohtamatta, että kuvasaldo on pienen ulkoiluhetken jälkeen ainakin yleensä ollut ihan kiva. Ei kevääseen onneksi loppujen lopuksi niin pitkä aika enää olekaan, joten kestää nämä pari kuukautta nyt vielä vaikka päällään seisten. (tai ainakin näin sietää toivoa)

Vuosi 2015 | Part 2

6.1.2016

Heinäkuussa..
..kuulin oikein mukavia uutisia - sain nimittäin opiskelupaikan! Vieläpä juuri sen, jota olin eniten halunnutkin. Voi jehna sitä riemusta pomppimisten ja hihkumisten määrää. 
..jouduin sanomaan morot poikaystävälleni arkipäivien ja joidenkin viikonloppujen osalta, kun toinen lähti inttiin suorittamaan vuoden nakkiaan. Olihan tuo aluksi kieltämättä vähän outoa, mutta yllättävän helposti aika on mennyt. 
..mökkeilin aina mahdollisuuden tullen. Kesäilta kaikkine tuoksuineen, auringonlasku, mökin terassi, hyvä juoma ja ruoka, sekä mahtiseura osaa olla huisi combo.
..juhlittiin Nemon yksivuotissynttäreitä. Spesiaali pikkutyyppini sai ikioman mansikka-kermaviili-banaanikakun, jonka se hotkaisi alta aikayksikön kitusiinsa. Taisi maistua varsin makoisalta. 
..näin yhtä lapsuuden kaveriani ekaa kertaa kenties kuuteen vuoteen? Kamala miten pitkä aika edellisestä tapaamisesta olikaan pitkän välimatkan takia, mutta silti tuntui, kuin toisesta ei olisi ollut erossa ollenkaan. Juttu luisti siihen malliin, että kaksi päivää meni hujauksessa ohi. Nyt viimeistään pitäisi alkaa tosissaan suunnittelemaan, että milloin ja miten pääsisin vuorostaan käymään kaiffarini luona. 
..kävin elämäni ensimmäisillä festareilla. Pipefest 2015 oli jotakin ihan käsittämättömän mahtavan hillittömän upeaa, että valehtematta nyyhkytän edelleen täällä syntyneiden muistojen perään. Onneksi seuraava lähestyy pikkuhiljaa, ja päiviä on "enää" 198!


Elokuussa..
..se kesä vasta näköjään alkoikin. Oli jotakin niin koomista, kun tuohon aikaan vuodesta viljapellot helotti vihreinä, vaikka tavallisesti tällöin olen aiempina vuosina ollut kuvaamassa niiden kultaista loistoa. Kummia hommia.
..vietettiin mukavaa perhepiknikkiä pihanurmella. Maistan melkein edelleen ne suussa sulavat herkut, jota tuolloin pupellettiin. Varsinkin testissä olleet donitsimuffinit olivat supermaukkaita tapauksia.
..nikkaroin jotain, mistä voin olla aivan järjettömän ylpeä - penkin parvekkeelleni. Olin jo pitkään halunnut partsilleni löhöilypaikan, ja vihdoin kesän lopulla sain tämän sekä päälliset valmiiksi. Ja pakko sanoa, että olihan tuolla metkaa nauttia viimeisistäkin lämpimistä kesähetkistä, ja ilmojen viiletessä vetäistä vain viltti varpaille lämmittämään. 
..vietin viimeiset lomapäiväni rannalla lojuen helteen velloessa. Sain muuten varmaan näkyvimmät rusketusrajat näiden muutaman päivän aikana kuin koko kesän aikana yhteensä. 
..aloitin kouluni. 26. päivä suuntasin varpaani uusien opintojen pariin todella jännittyneenä, mutta hienostihan kaikki pyörähti käyntiin. Ihan turhaan kauhistelin.


Syyskuussa..
..löysin uuden rakkauden - karamellifrappen. Kerran tuota menin kokeilemaan, ja hullaannuin tähän heti ensimaistamalla. Kyllähän moisen eteen pitää jonkin verran vaivaa nähdä, mutta spesiaaleihin herkkuhetkiin tämä on omiaan.
..rakennettiin Nemolle vanhempieni pihalle aitaus. Voi että miten onnellinen poika olikaan, kun pääsi vapaana juoksentelemaan kaverin kanssa. Kuinkakohan kauan lie pojat ravasivat, ja tunnelmat jälkikäteen olivat sen mukaisetkin kun toiset reporankoina vetivät sikeitä lopun iltapäivää. 
..pidettiin pikkuserkkutapaaminen, ja tämä ilta ylitti odotukset täysin. En ollut itseasiassa näiden tyyppien kanssa koskaan juuri hengaillutkaan, sukumme kun on vähän ajautunut erilleen. Siitä huolimatta yhteinen sävel löytyi saman tien ja kyllä huomasi, että samasta puusta ollaan koko kööri veistetty. Ilta kului hyvän ruoan, paljuilun, ja ihan hullun mielenkiintoisen sukupuun tutkimisen parissa. Pikkuserkkujemme isä kun on tehnyt sukututkimusta aina 1600-luvulle asti, ja vuosisatojen varrelta löytyi jos jonkinlaista tarinaa. Iltaamme piristi vielä entisestään mieletön auringonlasku, vaikka koko päivän oli satanut taivas harmaana. Vitsailimmekin, että lienekö esi-isät tulleet mukaamme muisteloihin tässä muodossa. 
..tein itseasiassa elämäni ensimmäisen omenapiirakan ja ihmettelinkin, että miksi vasta nyt. Tämä oli todella maukas tapaus, eikä tosiaankaan jäänyt viimeiseksi kokeiluksi.


Lokakuussa..
..saatiin nauttia luonnon silkasta täydellisyydestä. Aurinko paistoi, ilma olin lämmin mutta silti sopivan kirpeä, ja puut näyttivät uskomattoman upeilta. Tälläinen syksy sai tämänkin syysmasistelijan jopa rakastamaan tuota vuodenaikaa!
..ihastuin viininpunaiseen väriin. Aiemmin en ole tästä juuri pitänyt, mutta nyt se jotenkin kolahti ja lujaa. Erityisesti kynsillä tätä näkyi usein komeilemassa.
..kohtasin ensimmäisen tenttiviikon, ja voi herttileijaa miten kamala se oli. Elämääni ei juuri muuta mahtunutkaan pariin viikkoon kuin lukemista, lukemista, ja vielä kerran lukemista. Pakko tosin myöntää, että lomaviikko tuntui tämän jälkeen aika höpöltä. 
..otin varmaan enemmän kuvia kuin aiemmista syksyistä yhteensä. Meidän hoodeilla oli niin nättiä, etten millään malttanut pitää käpäliäni kurissa, vaan monta kertaa löysin itseni kameran kanssa milloin mistäkin. Tälläisiä syssyjä saisi olla minun puolestani vaikka joka vuosi.


Marraskuussa..
..kaivoin kaikki neuleeni hollille käyttöä varten. Kylmien ilmojen iskiessä oli ja on edelleen ihana nakata lämmin neulepaita niskaan ja lopettaa se tutiseminen.
..satoi ensilumi, vaikkakin yhtä nopeasti se katosi kuin tulikin. Siitä huolimatta edes hetken kestävä valkeus oli kivaa vaihtelua sille harmaudelle joka vallitsi lehtien tiputtua puista. Nemokin intopiukeana lenkkeillessä tunki nokkaansa hankeen alvariinsa ja ihmetteli, että mitä täällä nyt taas tapahtuu.
..kävin Hampurissa, Saksassa. Reissu sattui juuri sopivaan saumaan, ja kurjaa arkea pääsi hetkeksi pakenemaan mainioihin maisemiin. Saksan kauniissa arkkitehtuurissa silmä lepäsi, ja jatkuva auringonpaiste auttoi lataamaan koulun kuluttamia akkuja entisestään. Matkakuvia löytyy muuten enemmän täältä ja täältä!
..aloin kunnolla fiilistellä joulun tuloa. Minijoulukuuseni löysi paikkansa olohuoneeni nurkassa, ja viimeisetkin koristeet ripustin paikoilleen nostattamaan tunnelmaa. 


Joulukuussa..
..kahvintestailu-urani jatkui, ja tällä kertaa tein karkkikeppikahvia. Tuota tulikin ihan muutaman kerran tehtyä, vaikka talvella kylmät juomat eivät ehkä ole se paras vaihtoehto. Maku vei silti vaan voiton.
..poltin ennätysmäärän kynttilöitä, hups. Tuikut tuntui olevan alati lopussa mutta ihmekös tuo, jos illassa niitä paloi abauttiarallaa kahdeksan kappaletta ympäri olkkaria ja parveketta. Näitä ihaillen pimeät illat sujuivat oikein kivasti, eikä se synkkyys tuntunut enää niin pahalta. 
..kaipasin lunta. Pakko olla sen verran kakara ja myöntää, että osa siitä joulufiiliksestä oli kadoksissa valkoisen maan tavoin. Ehkäpä ensi vuonna kävisi parempi mäihä?
..alkoi kauan odotettu ja erittäin ansaittu joululoma. Rankan syksyn jälkeen oli ihana päästä viimein rentoutumaan ja ajattelemaan jotain muutakin, kuin sitä ainaista suorittamista koulun kanssa. Heti loman ensimmäisenä viikonloppuna kävimmekin mummolassa vierailulla avaamassa joulunajan kuten joka vuosi.
..vietettiin jouluaattoa rauhallisissa tunnelmissa. Se tunne, kun kaikki työt on tehty, talo siivottu ja ruoat uunia vaille valmiina, on aika mukava. Ainut vaan, että kesken aattopäivän kroppani päätti antautua pöpöille, ja illansuussa kuume alkoi jo nousta. Oli kieltämättä vähän kurjaa, mutta onneksi on Netflix, joka viihdytti kipeää olemustani pyhien ajan. Sentään tällä kertaa olin kuun viimeisenä päivänä jo tolpillani juhlistamassa vuoden vaihtumista, vaikkakin ääneni oli edelleen jokseenkin huvittavan kuuloinen.

Vuonna 2016 aion..

1.1.2016

Aion sanoa tälle jo sairaalloiselle itsekriittisyydelleni hyvästit, edes osittain. Aion ottaa itsestäni paljon kuvia, ja oppia olemaan etsimättä niistä pelkkiä vikoja - ja myös olemaan poistamatta niistä melkein jokaista. Aion antaa itseni mokailla ilman, että alan tuntea häpeää pienistäkin töppäämisistä. Aion lopettaa pilkun loputtoman viilauksen postauksia luodessa, sillä ketään tuskin kiinnostaa onko jokainen lause hiottu täydelliseen muotoon, taikka että onko kuvissa nyt prikulleen oikea määrä kontrastia ja valoisuutta.

Aion alkaa laittamaan tukkaani useammin. Olen jotenkin niin huono pitämään hiuksiani muuten kuin ponnarilla tai ihan vain auki juurikin siksi, että en koskaan saa jokaista hiussuortuvaa juuri siihen asentoon kuin tahtoisin. Toisaalta kun järjen kanssa miettii, niin mitä väliä? Ei se mitään haittaa, jos nuttura jääkin aavistuksen verran liian löysälle, tai uusi kampauskokeilu ei menekään täysin nappiin. Sitä paitsi löysin juuri parahiksi mahtavan no heat-kiharaohjeen, joka muuten toimii todella hyvin! (ja josta muuten pitäisi vinkata ohjeen kera täälläkin) 


Aion opetella täysin uuden opiskelutyylin. Pakko sanoa, että ammattikoulussa opiskelu oli niin järjettömän helppoa, että kokeista repi täysiä pisteitä päntättyään koealuetta yhden ainoan illan verran. Nyt ammattikorkeakoulussa opeteltavan asian määrä ja laatu on hieman eri kaliiperia kuin tuolloin, ja pitäisikin heti periodin ensimmäisestä päivästä lähtien alkaa tosissaan takomaan tietoa päähän sitä mukaan, kun tätä meille opetetaan. Jotenkin siinä kuvittelee, että vastahan tämä kurssi alkoi, ja ehtii nämä jutut oppia myöhemminkin - kyllä pari viikkoa voi vetää vähän lungimmin. TAI sitten ei. Tämä ajattelumalli kostautuu viimeistään sen kahden viikon päästä, kun niskaan puskee miljoona muuta kouluprojektia, joiden ohella pitäisi sisäistää sillä hetkellä käytävät asiat ja sitten vielä itsenäisesti opiskella niitä aiemminkin käytyjä. Ja tämä tehtäväpino sen kuin lisääntyy jakson loppumista ja tenttiviikon lähestymistä kohti, joten totaalisessa kusessa taas ollaan, jos vielä kolmannen kerran erehdyn sortumaan tuohon. Vaikka kuinka yksi tai jopa kaksi rennompaa viikkoa houkuttelisikin, niin sitä ei tosiaankaan kannata tehdä. Ei enää ikinä. 


Aion alkaa treenaamaan lihaskuntoani säännöllisemmin. Olen kyllä tosi hienosti jaksanut rankkojenkin periodien ohella välillä heilua kahvakuulan kanssa ja tehdä vatsalihasliikkeitä, mutta toivoisin omaksuvani tästä säännöllisemmän tavan. Urheilun jälkeen kun tulee vain niin hyvä fiilis, ja olisihan edes pienesti näkyvät muskelit erittäin tervetulleita. Samaten venyttelylle pitäisi varata enemmän aikaa. Tämäkin tekee niin höpöä, mutta jotenkin on vaan niin vaikea lösähtää sille jumppamatolle viruttelemaan jumiutuneita jäseniä.

Aion panostaa ruoanlaittoon enemmän. Aivan liian usein tulee vain väännettyä arkena joku makarooniloota, ja mussutettua tätä samaa sapuskaa koko viikko. Tietysti poikaystävän päästessä intistä lomille jaksaa tehdä spessumpaa ruokaa, mutta siihen se sitten jääkin. Erilaisiin kasvisruokiin olisi myös huippua tutustua ja jaksaa tehdä näitä useammin, vaikka aavistuksen verran työläämpiä moisten väsääminen onkin.


Aion lopettaa turhan murehtimisen ja huolehtimisen, tai yritys ainakin on hyvä kymmenen. Varsinkin Nemon kanssa myönnän olevani varsin ylihuolehtivainen, ja jotenkin tämän jättäminen yksin koulupäivien ajaksi toisinaan hirvittää edelleen. Mitä jos raukka satuttaa itsensä päivän aikana tai astuu huonosti, ja tämän reistailleet polvet tuottavat kovaa kipua? Mitä jos kesken päivän koiralle iskee yhtäkkiä hillitön mahatauti, ja toinen joutuu yksinään kärsimään tämän kourissa? (Nemo kun kerran sai niin järkyttävän vatsaflunssan täysin yllättäen, että lääkäri koki fiksuimmaksi laittaa tämän tippaan vartiksi pojan oltua todella kurjana) Mitä jos jostakin kuuluu kova pamahdus tai muu mekastus, jota Nemo säikähtää ja peloissaan joutuu odottamaan koko päivän paluutani? Kaikki nämä toki ovat mahdollisia, mutta jatkuvassa huolessa eläminen osaa olla kuluttavaa. Pitänee oppia tälläisten ajatusten tullessa vain hengittämään syvään ja toivoa kaikki sormet ja varpaat ojossa, ettei pienelle kullalleni tule koskaan käymään mitään kurjaa yksin ollessaan. Eihän siinä muuta voi tehdä.