Matkaan lähden

25.11.2015


En nyt oikein tiedä, että mitenkä päin tässä pitäisi olla. 
Matkalaukku nököttää vihdoinkin pakattuna tuossa vieressä, ja Nemo istuu sylissäni halittavana. Tuntuu tosi epätodelliselta ajatella, että vielä tämän päivän puolella ollaankin ihan toisessa maassa. Ehkä todellisuus iskee viimeistään lentokoneessa napottaessa, tai parhaimmillaan kohta bussissa matkalla kohti Helsinkiä. Sen verran kuitenkin tiedän, että kamerani täysi akku ja tyhjennetty muistikortti ovat latingissa menossa mukana, ja ensi viikosta lähtien täälläpäin saattaa vilahtaa ihan yksi jos toinenkin reissukuva. Tapaamisiin siis näiden lyhyiden terkkujen kautta, oli vain pakko tulla vielä käymään täälläkin ennen lomalle lähtöä. :-)

Snow

21.11.2015
Lumipyry - tämä on juuri sitä, mitä ollaan kaivattu jo pitkään!
Siis voi kauhistuksen kanahäkki miten tuo harmaus onkin laittanut vätystämään, ja tästä syystä tuo edes pienen hetken kestävä valkeus tuli enemmän kuin tarpeeseen. Minun puolestani tosin lumi saisi jäädäkin, mitään muuta en enempää inhoakaan kuin sitä ainaista synkkyyttä, joka on vallinnut jo aivan liian kauan. Tähän kun vielä plussataan jatkuvaa käsittelyä tarvitseva kouluhommien loppumaton pino, niin voin sanoa akkujeni olevan ihan tyystin lopussa. Onneksi sentään pieni pelastus on jo ihan lähellä, ja kolme päivää kun jaksaisi pusertaa vielä täysillä menemään, niin viiden, kokonaista viiden vuorokauden ajan saan luvan kanssa olla ajattelematta mitään tähdellistä. 25. päivä tämä otus nimittäin nappaa matkalaukun kainaloonsa, ja painelee Saksaan lomailemaan hetkeksi. Vaikka tämän kummallisen maailman meno hermostuttaakin ehkä hivenen, niin olen silti sen verran intopiukeana, etten millään meinaisi malttaa odottaa ylikuormittuneiden aivojeni narikkaan heittoa. Jospa sitä tämän reissun jälkeen kykenisi vähän tehokkaammin hoitamaan kaikki velvollisuudet alta pois, ja aikaa jäisi mukaviinkin  puuhiin (kuten vaikka juuri tähän♥) enemmän. 

Syksyn lemppareita

17.11.2015
Voi sitä tunnetta, kun järjettömän iso kivenlohkare vierähtää pois sydämen päältä. Vihdoin ja viimein kaikki hommat on hyvällä mallilla, ja nyt on aikaa keskittyä mukavampiinkin asioihin, kuten vaikka joulun tuloon! (terkuin joulufriikki) Mutta ennen tulevaa jouluhypetystä tahtoisin pitää pienet ylistyspuheet muutamalle tyypille, jotka ovat olleet ilahduttamassa arkeani syksyn aikana.


Neuletakkini varsin villine kuosineen. Olin kuolaillut tätä pienen ikuisuuden verran SheIn:n sivuilla, ennen kuin viitsin päästää itseni tuskista. Ja hyvä että sen tein - tämä on niin superhyperlämmin tapaus, että ei muuten varmana enää palele neuleen päälle nykäisyn jälkeen. Tähän onkin ollut niin suloista kietoutua ilmojen viiletessä, ja kerrankin on pystynyt olemaan tutisematta itseään jumiin asti.


Doven käsirasva. Olen vannoutunut Dermosilin kosteusvoiteiden suurkuluttaja, mutta vastikään pääsi iskemään sellainen tenkkapoo, että se viimeinenkin tusinasta käsirasvatuubistani hurahti typötyhjäksi. Uudesta Dermon tilauksesta ei oltu perheen kanssa vielä puhuttukaan, joten kävin hätävaraksi hankkimassa kyseisen tassurasvan. Oli muuten varsin positiivinen yllätys, sillä kätenihän ovat sileämmät kuin pitkiin aikoihin. Tuoksusta vielä plussaa - vaniljainen vivahde hellii ainakin omaa nenääni.


Joico K-PAK shampoo ja hoitoaine. Nämä ovat minulle itseasiassa upouusia tuttavuuksia, kun äiti höppänänä oli mennyt tälläisen kaksikon hankkimaan minulle vakkarikampaajaltamme. Kovin montaa kertaa en ole ehtinyt näitä käyttää, mutta viitsisin väittää kovin herkän tukkani pitäneen käsittelystä. Se on saanut ihan uudella tavalla eloa näillä verraten koko ikäni käyttämiin markettishampoihin. Riittoisuuskin on selkeästi eri skaalaa - eihän näillä tarvitse muutamaa tippaa enempää lotratakaan. Innolla jatkan tätä testiuraa!


Victoria's Secret Coconut Passion. Lisää vaniljantuoksua sekoitettuna kookokseen, tällä kertaa vain hajusteen muodossa. Syksyn mittaa olen tykästynyt tämän hurmaavaan hajuun ja sitä onkin tullut suhauteltua aika ahkerasti, vaikka yleensä olen ehkä maailman laiskin tupsuttelemaan hajuvesiä. Tämä on jopa pompannut Mango Temptationin rinnalle suosikkilistallani ihan kärkeen, vaikka aluksi pidin edellämainittua ehdottomasti parhaana tuoksuna. Niin ne mielipiteet vain muuttuvat, hassu kyllä.


Kynsilakat punaisen eri sävyissä. Varsinkin vasemmanpuoleinen lakka on ollut hurjassa käytössä koko syksyn, se vain jotenkin sopii tähän vuodenaikaan tosi hyvin. Tosin marraskuun tultua olen joulufiilistelyjeni lomassa jokusen kerran sutaissut kynteni myös kirkkaanpunaisiksikin. Punainen lienee siis varsin selkeästi tämän kauden päähänpinttymäni, sillä mitään muuta lakkaputeliani en ole edes vilkaissutkaan.


+1
Tuunattu tuikkupurkkini, joka on valaissut synkkiä syysiltojani varsin mukavasti. Tykkään tästä ihan hulluna, ja näin harmaan marraskuun tultua moisen kanssa on saanut nauttia vielä pienesti syksyn huikeista väreistä. 

Itsetehdyt välipalapatukat

9.11.2015
Aikamoista lentämistä tämä elämä, huhhu.
Viimeinen viikko on ollut melko ohjelmantäyteinen, ja moinenhan taas tarkoittaa sitä, että nälkä pääsee yllättämään ihan väärässä paikassa. Tosin en valita - viime viikon torstai ja perjantai kun olivat aivan huippuja muuan opiskelijatempauksen ansioista. Ja ilman tätä hoppuilua mieleeni tuskin olisi tullutkaan ryhtyä itse patukantekopuuhiin, joten propsit vielä siitäkin. 

Yleensä pitkinä koulupäivinä ja sen semmoisina tapanani on ollut napata mukaani joko banaani taikka kaupasta hankittu myslipatukka, mutta jälkimmäiset nyt eivät ehkä siitä terveellisimmästä päästä ole (ei tosin sillä, että nämäkään olisivat). Niinpä jälleen kerran Google apunani etsiskelin hyvältä kuulostavaa välipalaohjetta, ja loppujen lopuksi lukuisten eri versioiden hämmennyttämänä päätin ottaa mallia vähän sieltä sun täältä. 


Tähän väliin on pakko myöntää, että en ole koskaan ollut kovinkaan suuri pähkinäfani. Ja vaikka kuinka olenkin aina välillä noita popsimalla koittanut siedättää itseäni, niin ei siitä hommasta vaan ole koskaan mitään tullut. Kyseisissä patukantyngissä nuo hyvien rasvojen pommit maistuivat kuitenkin yllättävän hyviltä, mistä olenkin erittäin iloisesti yllättynyt. Unohtamatta sitä, että maistoin myös elämäni ensimmäistä kertaa maapähkinävoita - itsetehtyä vieläpä. Ei ole muuten koskaan tullut pieneen mieleenikään, että sekin sörsseli valmistetaan vaan ja ainoastaan maapähkinöistä. Hullua, sanon minä. 

Mennäänpäs itse asiaan. Patukoihin voi oikeastaan näemmä laittaa mitä ikinä vaan lystää, mutta omiani varten käytin kutakuinkin seuraavanlaista jengiä (jota en tietenkään taaskaan tarkemmin mittaillut, joten menettehän mahdolliset testaajat pienellä varauksella jos kovastikin huijaan) :

1dl cashewpähkinöitä
5 kpl parapähkinöitä
1dl paahdettuja maapähkinöitä
ripaus suolaa
½ dl manteleita
1 dl kuivattuja hedelmiä
1 rkl kookosöljyä

Ensimmäisenä heitin maapähkinät sekä hyppysellisen suolaa kulhoon, ja sauvasekoittimella näitä aikani vatkailin. Tehosekoitin tässä hommassa olisi toki vielä parempi, mutta kävihän se noinkin. Maapähkinävoin valmistuttua heitin kaikki loputkin ainekset sekaan, ja koitin saada noiden keskenään sekoittamisen lisäksi pähkinät ja hedelmät rouhittua murusiksi. Ensi kerralla tosin taidan suosiolla pilkkoa nämä veitsen kera, koska sekoittimella tuppasi tulla liian tahnamainen lopputulos tälläiselle sattumista pitävälle. Seoksesta muotoilin lopuksi patukan, ja tämän päälle ripottelin ihan näön vuoksi muutamat veitsellä pieniksi vedetyt hedelmäpalat. Koko teokseni käärin vielä elmukelmuun, ja laitoin jääkaappiin pariksi tunniksi odottelemaan jähmettymistä. Ja siis. NAM. Itse ainakin hullaannuin näihin kavereihin, ja voin vain suositella kokeilemaan moisia herkkuja tuomaan puhtia päivään. 


School morning routine

3.11.2015

Herään joko herätyskellon pirinään tai Nemon mekkalointiin 2,5-3 tuntia ennen kouluni alkua. Sinänsä muuten varsin kätevää, että on kaksi herättelijää - jos en kellon soitua meinaa millään jaksa nousta ylös, niin tuo pieni pörröpallo viimeistään tulee takatassujensa varassa seisomaan sänkyäni vasten, ja tasaetukäpälää paukuttaa joko kättäni, jalkaani taikka parhaimmassa tapauksessa naamaani, jos se sattuu olemaan lähellä sängyn laitaa. Muuta vaihtoehtoa ei siis juurikaan jää kuin nousta ylös, ja lähteä laittamaan lenkkikuteet päälle. Päivämme alkaa siis pienellä happihyppelyllä metsäpolulla ennen muita aamutoimia. Onneksi sentään tässä periodissa meillä ei suinkaan aina ole kasin aamuja ja näin ollen kello viiden jälkeisiä pilkkopimeydessä tehtäviä kävelyjä, vaan kympin ja kahdentoista aamuja on vähintään pari viikossa!


Lenkkeilyn jälkeen käyn napsaisemassa saman tien vedenkeittimen päälle, ja veden kiehumista odotellessa suuntaan aamupesulle. Ensimmäisenä tavakseni on tullut pestä hampaani, koska muuten tämä vaihe tuppaa unohtumaan kokonaan. Hampaista siirryn luonnollisesti kasvojen puhdistuksen pariin. Talvella harvemmin pesen kasvojani aamulla ihoni kuivuessa ihan hillittömästi ilmojen kylmenemisen jälkeen, joten pikaraikastan hipiäni kasvoveden avulla. Lopuksi lisään vielä niin silmänympärysvoidetta kuin tavallista kosteusvoidettakin, jotta naamani pysyisi edes jossakin määrin kasassa. 


Ehdottomasti päivän parhaan osuuden pariin - AAMUKAHVI. Ilman tätä en ole kykeneväinen mihinkään älylliseen toimintaan, ja siksi välillä silmäni saakin osumaa hammasharjasta (true story), kun koordinaatiokykyni ei oikein pelaa varsinkaan aikaisina aamuina ihan satasella. Yksi kupillinen kylläkin riittää herättämään unisen pääni, joten suodatan kaffen suoraan kuppiin. Aamupalaksi yleensä otan vain leipää juustolla ja kurkulla, sekä salaattikin kelpaa oikein hyvin jos sellaista vain sattuu löytymään. Leivän sekä kahvin kyytipoikana vedän vielä satunnaisen hedelmän, jonka nyt keittiöstäni onnistunkaan bongaamaan.

"Oota sie siinä hetki niin valkkaan täältä jonkun hyvän lelun!"

Aamupalailuni ollessa vasta aluillaan saan joka kerta seuraa, tai lähinnä jonkun kyyläämään pöydän viereen lelu hampaissaan. Nemo on hyvin nukutun yön jälkeen niin täynnä virtaa, ettei se millään meinaisi malttaa odottaa leikkiseuraa yhtään kauempaa. Siispä saatuani syömäpuolen hoidettua marssin kahvikuppi kourassa olkkarin lattialle istuskelemaan, ja  hörppiessäni mukia tyhjäksi samalla leikin tuon rasavillin kanssa. Leikkien ohella saatamme toisinaan opetella uusia temppuja taikka pelata namipeliä, ettei meno käy liian yksitoikkoiseksi.


Kun suurimmilta osin Nemon energiapurkaukset on saatu aisoihin, niin varaan itselleni ja meikkipussille pienen yhteisen hetken. Arkimeikkini on tosi simppeli : peite- sekä meikkivoidetta, pieni tupsaus aurinkopuuteria poskille, kulmavahaa ja -kynää, ripsiväriä, sekä silloin tällöin kun jaksan niin kevyet rajaukset eyelinerilla. Moiseen operaatioon saan kulumaan aikaa ehkä viidestä kymmeneen minuuttiin, eli melko pikaisella ehostuksella mennään.
Kellon kipitellessä hyvää vauhtia eteenpäin ja lähtööni ollessa aikaa vielä noin 45 minuuttia vien Nemon vielä käymään ulkona lyhyellä kävelyllä. Näinpä se saa vielä merkata jokusen kerran, eikä hätä yllätä niin äkkiä. Tämä on myös se merkki mistä Nemppa tajuaa, että kohta jäädään omineen kotiin, ja se osaakin rauhoittua toisen lenkin jälkeen tosi hienosti vakkarinurkkaansa eteisen lipaston viereen, tai ollessaan tosi väsynyt painellaankin suoraan sängyn alle tuhisemaan. Puolisen tuntia olen vielä kotosalla ennen kouluun kurvaamista, ja jätänkin tällöin tuon pienen otuksen huomiotta, ettei tälle jää minkäänsortin kontaktia minuun päälle jäädessään yksin.


En tajua miksi jätän tähän vaiheeseen yleensä kaiken kovin oleellisen, kuten vaatteiden valikoinnin, laukun tsekkaamisen, sekä vesipullon täytön. Menen ihan fiiliksen mukaan asuni kanssa, mutta viileämmillä ilmoilla suosin melko usein lämpöisiä neuleita. Pukeutumisen yhteydessä laitan myös hiukseni siihen asentoon, missä se nyt tuntuukaan haluavan olla. Pesun jälkeisenä päivänä tätä pystyy hyvin pitämään auki, mutta jo seuraavana kuontaloani ei juurikaan saa ojennukseen kuin ponnari-nuttura-letti-akselilla. Suoristusrautaa taikka muutakaan käristintä en käytä, joten siksi hiustenlaitto osaa toisinaan olla vähän ongelmallista. Tässä samassa hässäkässä tsekkaan tosiaan vielä laukkuni kunnon, nappaan mukaani vesipullon, sekä päivän pituudesta riippuen ehkä jotakin pientä evästä. 

Lähtö häämöttää, ja neuroosini pääsee valloilleen. Tähän väliin pitäisi melkeinpä mainita Ilari Johanssonin Neuroosit - video, jonka katsomista suosittelen jos haluaa saada realistisen käsityksen kotoa poistumisestani. Olen kuitenkin pikkuhiljaa oppinut olemaan vähemmän pakkomielteinen, ja useimmiten pääsenkin strattaamaan kulkupelini ajoissa. Kotini ollessa hyvällä mallilla nappaan pakastimesta Nemon purkkiruoalla ja raejuustolla täytetyt jäädytetyt kongit, laitan aktivointipalloon pari herkkua, ja jätän nämä olkkarin matolle pikkutyyppini puuhailtavaksi. Heitän takin niskaani, kaulaliinan kaulaan, nappaan laukun ja avaimet, vedän kengät jalkaan, huikkaan "saa ottaa" sekä moikat lelujansa vahtaavalle höperölleni, ja suljen oven perässäni.