DIY Caramel frappe

30.9.2015


Makeasta tykkäilevän kahviaddiktin taivas - kinuskijääkahvi.
Himoni kahvia kohtaan on noussut aivan uudelle levelille tämän takia. En oikeastaan tiedä tällä hetkellä parempaa komboa, kuin tujakka kahvijuoma makealla kuorrutteella. (itse kahvin sekaan kun en niin paljoa kinuskia halua laittaa, jotta juoman tasapaino säilyisi passelina) Suosittelen siis erittäin lämpimästi kokeilemaan tätä herkkujuomaa piristämään sitä päivää, jolloin haluaa vähän panostaa kaffehetkeensä!


Kinuskifrappea varten tarvitset vain vahvaa kahvia, maitoa, jäitä, kinuskia, ja kermavaahtoa. Kaada blenderiin reilusti jäitä, annos esprossoa tai n. puoli desiä vahvaa suodatinkahvia, 2dl maitoa, loraus kinuskikastiketta, ja laita kone päälle. Sauvasekoitin ajaa muuten myös asiansa ihan mainiosti. Kaada valmis seos lasiin, pursota päälle kermavaahtoa, ja koristele vielä ekstrakinuskilla. Makuhermoja hivelevä naminamikahvi on valmis!

Red wood

26.9.2015
Sinänsä todella kummallista käydä enää koulun jälkeen yhtään missään, kun on tottunut olemaan koko loppupäivän aina koiran kanssa kotona ettei sen raasun tarvitse enää uudelleen jäädä yksin. Tuo kaksilahkeisenikin kun viettää nykyään aikansa armeijoidessa, joten tästäkään ole liiemmin apua ainakaan arkisin. Torstaina kuitenkin karvapalloni oli hoidossa vanhempien luona sen tassun vähän vihoitellessa, joten helpompi tälle oli päästä maalle lepuuttamaan käpäläänsä. Ja minähän en poikaa halua yksin jättää ellen ole lenkkeilyllä ensin sitä väsyttänyt - Nemon päivä kun menee huomattavasti nopeammin sen voiden nukkua väsyään pois kotona kongeillaan pelaamisten välissä. Näin ollen minulla oli siis kerrankin iltapäivä ihan omaa aikaa, ja tämähän me siskoni kanssa käytettiinkin varsin mallikkaasti hyödyksi. 

Jokusen vuoden vanhempi versio minusta kaipaili kovasti uutta profiilikuvaa naamakirjaansa, joten lupauduin lähtemään jälleen paparazziksi. Sopivaa puuta rekvisiitaksi etsiessämme bongasin omaan makuuni varsin mainiosti kuvaustaustaksi sopivan vanhan rakennuksen, joten räpsäistiin siinä samalla tästäkin otuksesta pari hassua kuvatusta. Olihan minulla sentään sattumalta päällä vallan hurmaava sifonkipaitani koulupäivän jäljiltä, johon olen uudelleen hurahtanut ihan totaalisesti. Rakastan tuota yläselän pitsiosuutta, se vain on niin supernätti!

Lauantaiaamu

19.9.2015
Jaahas, tuli sitten oltua kokonainen viikko ihan turpa kiinni täällä. 
Siis en ole näköjään yläasteen jälkeen opiskellut juuri ollenkaan, ja tuntuu että sekin silloin oli yhtä löysäilyä nykyisiin opintoihini verrattuna. (sekä amis oli ihan naurettavan helppoa kun nyt käy miettimään) Arkipäivät hurahtaa silmien ohi ihan hujauksessa koulun, koiranhoidon, kotihommien, tenttikirjojen lukemisien sekä etätehtävien kanssa. Suurinpiirtein aamulla katson puhelinta aina 5:15 herätyskellon soidessa, ja seuraavan kerran illalla kahdeksan aikaan kun viimein saan päivän duunit pulkkaan. Phuh. Sielu huutaa jo syyslomaa, mutta sitä odotellessa nämä viikonloput ovat silkkaa rakkautta. 

Olin eilen illalla sen verran tohjona, että pelkkä lattialla makaaminen ja koiralle pallon heittäminen siinä samalla kävi jo ihan työstä, joten painelin suosiolla hurvitteluillan sijaan suihkun kautta sänkyyn pötköttämään. Ja voi muuten jehna sitä tunnetta, kun herää aamulla ja tajuaa, että voi vain jäädä makaamaan. Enkä jättänyt tätä tilaisuutta tosiaankaan käyttämättä, vaan melkein pari tuntia siinä tulikin lojuttua ja välillä ilmeisesti myös torkahdeltua ennen aamupalalle marssimista. Nemokin oli ehkä maailman onnellisin hoksattuaan, ettei tänään tarvitse jäädä yksin kotiin, vaan tämä sai ihan kaikessa rauhassa makoilla selällään mammansa ja isinsä välissä saaden yliannostuksen rakkautta. Tällaisten aamujen jälkeen on sangen mukavaa siirtyä päivän askareiden pariin, kun sekä kroppa että mielikin ovat kerrankin rentoutuneet kunnolla. Ja jospa sitä saisi kuvattua muutamat postausphototkin jemmaan, olo kun on kuin duracell-kanilla.


Ja pieni katsaus kulissien taakse. Tuo pieni höperö ei ilmeisesti kokenut saavansa tarpeeksi huomiota minun suorittaessa kuvausoperaatioitani, ja hyppäsikin kurkkimaan sängyn takaa jospa hänkin pääsisi uudestaan mukaan kuviin.

Pellolla

12.9.2015
Ihan kirjaimellisesti.
Tänään ajellessani kohti maaseutua huomasin, että todella monessa paikassa viljat notkuivat edelleen pelloilla.  Syyskuussa, ja vieläpä tämän ollessa jo kutakuinkin puolessa välissä. Selvittyäni tästä järkytyksestä mieleeni pötkähti varsin kutkuttava idea lähteä vähän lähempää katselemaan näitä kultaisena hohtavia tapauksia. Eikä kameraa tietenkään voinut jättää matkasta pois, joten tulihan sitä pari kuvaakin napsaistua tältä reissulta. Harmillista vain, että kuvassessioni jäi todella lyhyeksi aivan karmivan hirvikärpäsvuoden takia - sen verran että kurvasin kaarallani pellon reunaan ja avasin oven, niin sillä samalla sekunnilla kaksi moista inhotusta lävähti jostakin pusikosta naamaalleni. Kovinkaan kauaa en siis puistatukseltani tuolla viitsinyt olla (kyllä, sen verran neiti olen, että hirvikärpäset saavat ällöväreet suorastaan vilisemään selkäpiissäni), mutta mieluummin ihan vaikka vain muutama muisto kuvien muodossa kuin ei yhtään.

Apple pie

8.9.2015

Tiedättekö kaiken sen energian mitä pursuaa ovista ja ikkunoista jokusen päivän sängyssä kipeänä lojumisen jälkeen? Minä tiedän. Kehittelin tuossa perjantaina juuri parahiksi viikonlopuksi itselleni kivan pienen flunssanpoikasen, joka sitten viimein sunnuntaina äityi pelkästä kurkkukivusta varsin kuumeiseksi lentsuksi. Sunnuntai sekä maanantai meni siis ihan koomatessa, kuten myös vielä oikeastaan tämäkin aamu. Päivän mittaa olo onneksi alkoi jo kohentua, ja minuun iskikin joku ihmeellinen leivontavimma. (älkää kysykö) Olin viikonloppuna raahannut vanhempieni omenapuusta ihan jokusen ompun mukaan kotiini, ja etteivät raasut vain olisi jääneet syömättä, niin päätin väsätä syksyn ensimmäisen omenapiirakan. Niinpä nykäisin kaappini kätköstä jonkun erittäin vanhan keittokirjan, ja sieltähän löytyi ainakin kuvan perusteella ihan hyvännäköinen torttu. 

Tosin tämä ei nyt ihan kuitenkaan mennyt kuin elokuvissa, ja tästä syystä pitäisi varmaan viimein opetella lukemaan koko ohje ennen kuin tunkee ne kätensä sinne taikinaan. Ainesten luettelossahan ei mainittu puolikkaalla sanallakaan mitään vedestä, joka yhtäkkiä pomppasi esiin kohdassa 3. Siinä sitten hämmennyksissä jostakin syystä molemmat käpälät potin sisään upotettuna manasin tuota kirjaa jonkinmoisen tovin ennenkuin vasta tajusin itse improvisoida veden määrän. Toisekseen, taikinan valmistuttua pohdin hetken, että miten tästä pitäisi riittää sekä piirakan pohjalle että vielä tuohon päällekin kokonaiseksi levyksi, kuten ohjeen kuvassa jälkimmäinen jo näkyikin. Karu totuushan valkeni, kun kirjassa kehotettiin lätkäisemään omenat suoraan piirakkavuoan pohjalle. "Ei sitten, ei tehdä sitä samperin pohjaa. Eikä muuten tehdä kuvan mukaista päällystäkään, vaan minähän teen muuten ristikon tähän näin." Noh, ihan hyvähän leipomuksestani loppujen lopuksi tuli, vaikka tuo pohjattomuus shokeeraa kyllä vähän vieläkin.


Taikina:
3,5 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
125 g voita tai margariinia
1 kananmunan keltuainen
2 rkl sokeria
1 kananmuna kevyesti vatkattuna voitelua varten
tilkka vettä

Täyte:
750 g omenoita (kuorittuina, lohkottuina ja siemenkota poistettuna)
1 tl vaniljaesanssia tai 2 tl vaniljasokeria
1 dl fariinisokeria
1 tl kanelia

Tee näin:
1. Siivilöi jauhot ja suola kulhoon, sekä ripottele joukkoon sokeri. Sekoita haarukalla kuutioitu voi jauhojen sekaan. 
2. Nypi sormin voi ja jauhot sekaisin murumaiseksi massaksi.
3. Sekoita muruseokseen keltuainen ja (mysteeri)vesi tipoittain. (itse heittelin vettä sekaan niin kauan kuin siltä tuntui, enkä pahemmin mittaa käytellyt) Muotoile taikina palloksi käsin ja kääri kelmuun. Nosta taikina jääkaappiin noin tunniksi.
4. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Sekoita kulhossa sokeri, kaneli, vanilja sekä omenat. Kaada omenatäyte piirakkavuokaan.
5. Kauli taikinasta noin 3mm:n paksuinen levy. Voit joko tehdä tästä piirakalle yhtenäisen kannen, taikka leikata levyn suikaleiksi ja asetella nämä ristikoksi omenaviipaleiden päälle.
6. Voitele paistoksen pinta kananmunalla. Paista uunin alatasolla 30-35 minuuttia. 
7. NAUTI!

Welcome autumn

4.9.2015
Sieltähän se syssy tulla tupsahti taas tänäkin vuonna - ihan ajallaan vieläpä!
Sen sijaan että masistelisin kesän poismenoa, niin päätin kerrankin listata päässäni kivoja asioita syksyssä. Kyllähän niitä tuli ihan jokunenkin kappale mieleen, vaikka yleensä olen manannut koko vuodenajan olemassaoloa. Mutta aivan kuten viimeksi täällä pyörähtäessä jo sanoinkin, niin tänä vuonna minut on vallannut joku ihmeellinen syysinspiraatio. Ajatus seuraavasta parista kuukaudesta tuntuu itseasiassa ihan mukavalta. Ja että millaisten seikkojen vuoksiko?


Neuleet. On jotakin aivan supermahtavaa kaivaa kaikista paksuimmatkin neuleet esiin kaapin perältä, ja ilman viiletessä vetäistä ne niskaan lämmittämään. Tosin yksi vika näissä kavereissa on - joka vuosi syksyn tullen mieli halajaa kovasti lisäystä kokoelmaan. Ehkäpä sitä yhden-pari raaskisi käydä metsästämässä, kunhan tielle vaan osuisi juuri ne oikeat!


Villasukat, ihan näin omana kategorianaan. Varpaani ovat aivan hullun kovia palelemaan, joten kesän lopusta suurinpiirtein seuraavan alkuun moiset sukat ovat ahkerassa käytössä. Kaiken lisäksi sisäinen marttani herää aina tähän aikaan vuodesta, ja sukkia neuloskellessa iltaisin telkkarin ääressä mieli rentoutuu kummasti. Saa nähdä montako kymmentä paria tänä syksynä tulee väsättyä ihan vain huvin vuoksi.


Arki. Ja koulu! (sanokaa vain hulluksi) Todella epäsäännöllisen vuoden jälkeen en tiedä mitään parempaa kuin ihan tavallinen arkirytmi - maanantaista perjantaihin koulua, ja viikonloput vapaata. Mitä luksusta! Vielä jopa riittää motivaatiota opiskeluun ihan riittämiin, ja johan olen jokusen tenttikirjankin käynyt lainaamassa kirjastosta, vaikka aikaa näihin on vielä reilu kuukausi. Tahdon vetäistä näistä niin hyvät numerot kuin vain mahdollista! 


Tee. Ihan kun ei jo riittäisi, että kesän loputtua martat sekä neulefriikit ottavat päässäni vallan, niin näiden lisäksi teenjuonnin aikakausi on taas alkanut. Olen ehkä viimeksi toukokuun alussa vetäissyt kupillisen teetä naamariin ennen tätä päivää, kun sielu suorastaan vaati saada hieman mansikkateetä hunajan kera. (se on muuten oikeasti aika hauskaa, miten kesällä tee ei vain maistu) Huomatkaa myös, että kaappieni kätköistä löytyi viime vuodelta jäänyttä jouluteetä. Kaipa tässä voisi tuollaisenkin pussin tässä joskus korkata, hyvää vauhtia kohtia jouluakin kun tässä jo mennään.


Ruska. Ja vielä kun tähän lisätään aurinkoinen päivä, niin voihan jehna noita maisemia. Puiden väriparaati on ollut aina minun makuuni, eikä tähän ole edelleenkään tullut muutosta. Mikäs olisikaan sen rattoisampaa kuin lenkkeily kaikkien punaisen ja keltaisen eri sävyjen ympäröimänä.