Something new

24.4.2014
Kuten otsikosta voi jo päätelläkin, niin sain vihdoin takapuoleni liikkeelle ja raahattua sen kaupungille. Olen jonkin aikaa haaveillut ostavani uudet bikinit jo viikon päässä häämöttävälle Espanjanreissulle (kääk!), ja viimein jaksoin lähteä kaupungille huitelemaan heti aamutuimaan. Cubuksessa törmäsin aivan järjettömän suloisiin pitsikuosisiin bikineihin, ja hinattuani nämä kaverukset sovituskoppiin testattavaksi tajusin löytäneeni juuri sen mitä hain. Aivan ihanat tapaukset, eikö! Samasta putiikista tarttui mukaan myös aurinkolasit, sillä näiden edeltäjät ovat jokseenkin heikossa hapessa. Uutukaiset kekeni pääsivätkin välittömästi testiin, ja kuinka ihanaa olikaan ajaa kotiin, kun nämä eivät olleet alati tippumassa syliin.
IMG_5869 IMG_5876
Tietenkään fiksuna likkana en ymmärtänyt (tai siis halunnut) laittaa pysäköintimittariin kahta euroa enempää rahaa, ja aikaa shoppailuihin oli näinollen vähän alta tunti. Noita bikineitä ihaillessa meni jonkinmoinen tovi, joten en oikein ehtinyt montaa muuta liikettä käydä tutkailemassa, tai ainakaan kunnolla. Seppälästä kuitenkin löytyi toinen aarre, vaivaiset kuusi euroa maksava ns. vyötärövyö. Olen ehkä viime kesästä asti metsästänyt jotakin tämän tyylistä, mutta en vain mukamas ole mistään löytänyt, vaikka tässäkin samaisessa kaupassa olen kyllä käynyt muutaman kerran pyörähtämässä. Sinänsä ehkä hyvä niin, sillä kaksi viimeistä kappaletta kyseistä vyötä olivat ilmeisesti jonkin sortin loppuunmyyntialennuksessa, joten hintaa oli vaivaiset kuusi euroa. Enkä pysty käsittämään miten minulla, MINULLA, pystyikin olemaan näin hyvä tuuri, että noista kahdesta jäljellä olleesta kappaleesta toinen oli S-kokoinen. Näin on käynyt vain villeimmissä unelmissani, että alerekeistä viimeisten ihanien yksilöiden joukosta löytyisi jotakin sopivan kokoista.. Voi miten hyvä mieli tulikaan :-) 
IMG_5875

Kesä tulee, onko vaatekaappisi valmiina?

20.4.2014
Itse voin rehellisesti tähän todeta, että ei todellakaan. VieläKIN on aivan liian monta mahtavaa ideaa (tai siis lähestulkoon kaikki) totetuttamatta, sekä vaatekauppojen koluaminenkin on tähän mennessä ollut vasta suunnitelmissa. Tuo kaunein ja lämpimin päivä pitkiin aikoihin antoi kuitenkin sen verran inspiraatiota, että aamukahvikupponen kädessä totesin laiskottelun saavan jäädä tältä päivältä. Tuumasta toimeen ja toimesta vaatekaapille etsimään juuri tuota erästä t-paitaa, jolle meinasin jo viime kesänä luoda uuden lookin. Tein tähän pienen ohjeistetuksen mitenkä moinen vaatekappale saadaan kasaan sikäli jos joku ei ole tälläisiin tutoriaaleihin aiemmin törmännyt.

Kaikki mitä tarvitset;
IMG_5796
IMG_5803
IMG_5804
IMG_5807
Helma otti ja kiepsahti vähän hassusti. Sen olisi siis tarkoitus olla V:n mallinen. (Tuo leikkelyhän siis tapahtuu molemminpuolisesti.)
IMG_5809
Erittäin vaativa saksimisosuus oli jokseenkin tässä. Itselläni tosin oli niin avara tuo kaula-aukko ettei sitä tarvinnut leikellä, mutta jos ihan normaalilla t-paidalla tätä lähtee toteuttamaan, niin yläosan voi ihan oman maun mukaan leikellä aukinaisemmaksi tai jättää alkuperäiseksi. Sama pätää hihansuiden kanssa, nämäkin voi saksia pois tehden paidasta topin, taikka jättää hihat paikalleen kuten minä halusin tehdä. Täysin makuasioita molemmat, ja varmana kaikilla tyyleillä tehtynä paidasta tulee vallanmainio kesävaate. Leikattuja reunoja kannattaa hieman "venytellä", jolloinka ne eivät lähde niin helposti purkeentumaan.
Seuraava osuus onkin helpointa suorittaa paidan ollessa päällä.
IMG_5824
IMG_58263
IMG_5828
IMG_5831
IMG_5835 Napapaitojen paluu! Viimeksi olen moisia käyttänyt ehkä viisivuotiaana, jolloin ne olivat jotain cooleinta koskaan.
Itse tykästyin tähän tapaukseen oikein kovasti, tulisi vain se pitkä ja kuuma kesä sieltä vikkelään nii pääsisi tämänkin kanssa hillumaan ihan pihalle asti.:-) 

Spring Spirit

13.4.2014
lalalal
Voihan vitsit miten tykkään näistä Natural Code:n kynsilakoista! (Joku ehkä muistanee helmikuisen postaukseni, jossa jo kyseistä merkiä yliskinkin.) Viime viikon käpälissäni olleet punaiset lakkaukset alkoivat olla sen verran kulahtaneen näköiset, että päätin tälläisen pöhkön sadepäivän iloksi tuoda kevättä edes kynsilleni. Itse olonihan on vieläkin melkein yhtä kehno kuin tuo sää, joten mitään sen suurempaa en ole saanut aikaiseksi, taikka ole voinut tehdä rasittamatta itseäni. Tälle viikonlopulle suunnitteilla ollut Kuopion reissukin jäi minun sekä siskoni kipeilyjen takia tekemättä, enkä saa siis vieläkään viimeisteltyä kotini kevätlookkia. Toivottavasti asia korjaantuu vikkelään! Pääkopassani on pörräämässä muutama niin mukava pieni sisustusidea, ja on enemmän kuin kurjaa kun niitä ei pääse toteuttamaan nyt ja heti. 

Mitä olisikaan kevät ilman kevätflunssaa

8.4.2014
..joka vielä iskee ihanan aurinkoisena päivänä.
NIIN MÄLSÄÄ. Kurkkuun koskee, nenä tipahtaa kohta lattialle jatkuvasta niiskuttelusta, ja paleltaa ihan kamalasti. Päiväni on siis kulunut melko tiiviisti sohvalla pörröisen viltin alla leffoja toljottaen ja juoden ihan liika teetä. ( jos jotakuta kauhistutti teeni väri, niin kyllä, laitan siihen maitoa :I ) Lisäharmia tähän jo ennestään kurjaan tilanteeseen tuo se, miten minulla ei vieläkään ole kunnollista postauksen aihetta, vaikka  nuo hirveästi aikaa vievät työssäoppimisrumbat loppuivat jo VIHDOIN viime torstaina. Koko perjantai vain kului luokan kanssa työkeikkaa heittäessä, viikonloppu koomatessa väsymyksen takia, ja eilinen yrittäessä häätää alkava flunssa pois kimpustani. Kehnosti kävi yrityksieni kanssa näemmä. Nyt kun tästä saisin joku päivä itseni jaloittelukuntoon, niin verho- ja sohvatyynyoperaatio saisi luvan viimein käynnistyä, sekä olisin myös melko tyytyväinen jos saisin tämän läävänkin siivottua. Viikonloppuna kun tiedossa olisi matka kohti Kuopiota ja IKEAAAAA, niin olisi mukavaa saada iskettyä kaikki kivat ostoslistalla nököttävät sisustushärpäkkeet siistiin kotiin. :-) Ja pääsisin myös näinollen heti niitä kuvailemaan!
IMG_5736
Saatte kuvan aamupäivän leffamaratonistani, piirretyt on vaan niin parasta katseltavaa kipeänä ollessa! Otoksessahan siis vilahtaa Madagascar, jota vielä en ollut edes nähnyt. Taas yksi aukko sivistyksessä on korjattu.