Pystymetsää ja laakeeta peltoo

7.8.2013
Tiedän olevani myöhässä näiden landekuvien kanssa, eikä lehmistä ole tietoakaan.
Viime viikonloppu meni heinätanssien parissa sekä mökkeillessä, ja kamerakäteni oli astetta laiskemmalla tuulella.
NYT VIHDOIN eilen illalla sekä tänä aamuna marssin karhujen ruokalautaselle keskellä metsää sijaitsevalle pellolle, koska se tuntui olevan ainoa kauniin värinen ja vielä suhteellisen lähellä oleva pelto. Luojan lykky ettei satuttu nallejen kanssa samalle astialle, koska koko toimituksen ajan olin muutenkin pelko perseessä tätä tapahtumaa odottaessa ja sehän siitä olisi vielä puuttunutkin, että visioini olisivat käyneet toteen. Kiitos Valkohammas-elokuvan jota pentuna toljotin, olen nähnyt 13 hemmetin vuotta samaa painajaista, että otso tulee samalla lailla puskista tielleni niinkuin juurikin mainitsemassani leffassa, lähtee jahtaamaan minua ja loppujen lopuksi upottaa kyntensä selkääni, jolloin yleensä herään. Ei siis elokuvissa turhaan niitä ikärajoja ole, kun tuolla lailla saa traumat loppuiäkseen. :-(

Sentään tosiaan sain kuvat kuvattua, ja pysyttyä metsän elukoiden kanssa eri piireissä.
 Olkaatte hyvät.
IMG_2057
IMG_2059
IMG_2030
Tuulitukka.
IMG_2012
IMG_2018
IMG_2005
IMG_2002